tiistai 1. joulukuuta 2009

Epiblogi


Miltä tuntui kuvata puoli vuotta Murmanskissa?

Ideana oli tietenkin ensisijaisesti kehittyä räpsijänä, mutta samalla tarjota uutta kuvastoa vähemmän tunnetusta lähialueesta.

Tekstien perusteella saa ehkä kuvan helikopteriperskeptiivityyppisestä tarkastelusta, mutta kulissien takana kamera on kuitenkin liikkunut lähempänä sammakkoperspektiiviä.

Kesäviikonloppuisin kello soi yökolmelta, oikeiden valaistusolosuhteiden tavoittamiseksi. Ja pitäähän jonkun ne pohjoisen betonisatelliitin hyttysetkin ruokkia. Välillä kiivettiin pilviselle tunturilaelle, toisinaan taas laskeuduttiin öljyiseen satama-altaaseen. Myös koirat olivat usein esillä merkinnöissä. Kulkukoirat olivat leppoisia, mutta romuttamoilla vapaana liikkuvien vartioikoirien annetaan tarinoiden mukaan raadella hengiltä.

Päällimmäiseksi mieleen jäikin kilpajuoksu dobermannien kanssa öisellä laivapurkaamolla. Henki oli myös vaarassa, kun snaamakko ryömi tulikuumien lämpöputkien ali Kirovskin teollisuusalueella (taas koirat perässä). Kiva paikka oli taasen oli jyskyttävä generaattorihalli Luoteis-Venäjän suurimmassa vesivoimalassa (koirat nukkuivat).

Ärsyttävintä puolestaan oli paikallisten asenne kameroita kohtaa. Kansalaisilla oli nimittäin piintynyt tarve edistää Federaation turvallisuutta kieltämällä kuvaaminen lähes kaikkialla. Mitään perusteluja ei tietenkään näiltä totalitarismin kasvateilta löytynyt, mutta miliisillä uhkailu sujui tottuneen oloisesti. Snaamakko järjestikin kokeilumielessä paikallisen pääpoliisitalon pihalla viisiminuuttisen kuvaussession, joka puolestaan ei aiheuttanut minkäännäköistä kiinnostusta virkavallassa.

Vierailun ajankohta kesäkuusta-joulukuuhun oli antoisa. Se tarjosi näkymät Murmanskin molempiin vuodenaikoihin. Hätäiseen kesään ja liukkaaseen talveen. 79 prosenttia ihmisen tunneperäisistä havainnoista välittyy hajuaistin kautta. Jos siis haluaa elävöittää blogikokemustaan ja päästä oikeaan teollisuustunnelmaan, kannattaa lukiessaan ottaa aina välillä hatsit bitumia, naftaa ja suodattamatonta koksia.

Jos joitain puolen vuoden aikana ehti oppia, niin harmaa voi todellakin olla muutakin kuin arkista ja masentavaa. Se on tasapuolinen pohja, johon kulttuurin ja valolähteiden on mahdollisuus piirtää jälkensä. Viimeinen kuvapakettini toivottavasti tarjoaa tähän suuren "ydinjätettä vuonossa-alueeseen" iloluontoisia elementtejä.

Vaaleanpunainen helikopteri odottaa.

Kiitos ja näkemiin.
Snaamakko ja Murmansk.
































































































5 kommenttia:

Wimmu kirjoitti...

Kiitos Snaamakolle mahdollisuudesta seurata puolen vuoden aikana eksoottisen, mutta niin lähellä olevan maailmankolkan ilmiöiden omaperäistä tarkastelua. Kuvakertomusta on odoteltu joka arkipäivä. Toivottavasti me kaikki fanit saamme nauttia Snaamakon tulevista seikkailuista sammakon loikkien päässä jossain muussa maailmankolkassa. Wimmu

Hemmo kirjoitti...

JepJep, jokainen blgoikirjoitus on luettu tunteella ja ajatuksella.

Tarjolla on ollut mahtavaa kerrontaa sekä värikkäitä kuvia ja uskonkin, että Mursmanskin matkailu suomalaisten keskuudessa moninkertaistuu tämän kattavan kertomuksen ansiosta.

Aino kirjoitti...

Hieno ja mielenkiintoinen blogi -- kiitos siitä. On ollut ilo seurata elämänmenoa naapurissa. Menestyksekästä jatkoa Snaamakolle hienon harrastuksen parissa.

kermi kirjoitti...

Pitää kanssa kiittää mielenkiintoisista kirjoituksista. Jokunen naurunhymähdyskin pääsi ilmoille.

Leo Kosola kirjoitti...

Terve! Tämä voi olla täysin toivoton yritys, mutta yrittänyttä ei lai...
Olen kirjoittamassa juttua teollisuusmatkailusta Taival-verkkolehteen. Löysin blogistasi todella upeita kuvia ja kuvailuja neuvostoaikojen teollisuuskaupungeista.
Jos saat tämän viestin, ota yhteyttä kodvesola (at) gmail.com, niin kerron lisää. Kyselisin mielelläni kokemuksiasi juttua varten!