Epiblogi

Miltä tuntui kuvata puoli vuotta Murmanskissa?

Ideana oli tietenkin ensisijaisesti kehittyä räpsijänä, mutta samalla tarjota uutta kuvastoa vähemmän tunnetusta lähialueesta.

Tekstien perusteella saa ehkä kuvan helikopteriperskeptiivityyppisestä tarkastelusta, mutta kulissien takana kamera on kuitenkin liikkunut lähempänä sammakkoperspektiiviä.

Kesäviikonloppuisin kello soi yökolmelta, oikeiden valaistusolosuhteiden tavoittamiseksi. Ja pitäähän jonkun ne pohjoisen betonisatelliitin hyttysetkin ruokkia. Välillä kiivettiin pilviselle tunturilaelle, toisinaan taas laskeuduttiin öljyiseen satama-altaaseen. Myös koirat olivat usein esillä merkinnöissä. Kulkukoirat olivat leppoisia, mutta romuttamoilla vapaana liikkuvien vartioikoirien annetaan tarinoiden mukaan raadella hengiltä.

Päällimmäiseksi mieleen jäikin kilpajuoksu dobermannien kanssa öisellä laivapurkaamolla. Henki oli myös vaarassa, kun snaamakko ryömi tulikuumien lämpöputkien ali Kirovskin teollisuusalueella (taas koirat perässä). Kiva paikka oli taasen oli jyskyttävä generaattorihalli Luoteis-Venäjän suurimmassa vesivoimalassa (koirat nukkuivat).

Ärsyttävintä puolestaan oli paikallisten asenne kameroita kohtaa. Kansalaisilla oli nimittäin piintynyt tarve edistää Federaation turvallisuutta kieltämällä kuvaaminen lähes kaikkialla. Mitään perusteluja ei tietenkään näiltä totalitarismin kasvateilta löytynyt, mutta miliisillä uhkailu sujui tottuneen oloisesti. Snaamakko järjestikin kokeilumielessä paikallisen pääpoliisitalon pihalla viisiminuuttisen kuvaussession, joka puolestaan ei aiheuttanut minkäännäköistä kiinnostusta virkavallassa.

Vierailun ajankohta kesäkuusta-joulukuuhun oli antoisa. Se tarjosi näkymät Murmanskin molempiin vuodenaikoihin. Hätäiseen kesään ja liukkaaseen talveen. 79 prosenttia ihmisen tunneperäisistä havainnoista välittyy hajuaistin kautta. Jos siis haluaa elävöittää blogikokemustaan ja päästä oikeaan teollisuustunnelmaan, kannattaa lukiessaan ottaa aina välillä hatsit bitumia, naftaa ja suodattamatonta koksia.

Jos joitain puolen vuoden aikana ehti oppia, niin harmaa voi todellakin olla muutakin kuin arkista ja masentavaa. Se on tasapuolinen pohja, johon kulttuurin ja valolähteiden on mahdollisuus piirtää jälkensä. Viimeinen kuvapakettini toivottavasti tarjoaa tähän suuren "ydinjätettä vuonossa-alueeseen" iloluontoisia elementtejä.

Vaaleanpunainen helikopteri odottaa.

Kiitos ja näkemiin.

Snaamakko ja Murmansk.

Ohjuskokeiluja

Barentsinmerellä ja Vienanmerellä koelaukaistaan ydinsukellusveneistä mannerten välisiä ohjuksia. Muutamia kertoja vuodessa harjoituslennoilla käyvien Bulava- ja Sineva-ohjusten odotetaan lentävän 8000 kilometriä kantaen mukanaan 10 ydinkärkeä. Kehitysvaiheilla olevan Bulavan koelaukaisuista seitsemän yhdestätoista on epäonnistunut. Seuraavan kerran harjoitellaan 24. marraskuuta 2009.

Ohjuksille luulisi löytävän ilmatilaa jäämerenkin päältä, mutta neljäs päivä marraskuuta näkyi kaupungin taivalla lännestä itään lentänyt tunnistamaton esine.

Öiset bussipysäkit ovat oivia paikkoja ohjusbongaukseen. Tämä oranssin hehkuinen huurupää muistutti kovasti ohi lentäessään palaavaa lentokonetta, mutta sen lentorata oli nousujohteinen. Vielä kun joku keksisi mainita Mainilan.

Illuminointi huudettu

Aurinko on alkanut laiskottelemaan. En tykkää. Valokuvablogi tarvitsee valokuviinsa valoa.
Haaste sinänsä. Murmansk kun ei ole mikään valomainosten Las Vegas, vaikka lehdessä eilen oli kysely "Vierailisitko Murmanskissa, jos se olisi Venäjän Las Vegas?" Ajattelevat kai rakentavansa tästä jotain polaarialueen kasinokaupunkia.


Kaupunki on syvästi paleltunut, mutta sen tila on vakaa. Samaa ei voi sanoa blogger.comista, jolla tuntuu olevan kova tarve pehmentää kaikki pikkukuvat. Tarkemman version saa auki klikkaamalla pehmukkaa.

Festivalismus Maximus

Tasan 65 vuotta sitten neuvostoarmeija vapautti pohjoiset alueet Wermachtin kynsistä. Bossin takeissa liehuneet SS-upseerit joutuivat luovuttamaan hyperborean. Kuulostaa hyvälle syylle järjestää kansallislaulun mittainen pommitus.

Tulitus oli kuukauden kolmas. Toissa viikolla juhlittiin kaupungin 94-vuotis synttäreitä. Viime viikolla Barentsinmeren hyödyntämättömiä kaasukenttiä.

Rakettien rintamalinjat pyörivät kaupunkinäyttämöllä historian kirjojen nuolikarttojen mukaisesti. Alkuun ammuttiin pari tuhnua ja lopulta jyrähti taivaalle punatähti, joka villitsi koko vuonon autonjen varashälyttimet.

Kolmannen sukupolven paraatieläimiä.

Itärintamalta ei mitään uutta.

Jäljet johtavat juomapaikalle

Kesä kuivaa kosteikot. Vedenpinnan vetäydyttyä vesistöistä paljastuu pohjan kuminen totuus.

Toisin kuin porojen kohdalla, ei näiden rannalle jääneiden hyötykäyttöisten laumaeläinten omistaja ole ilmestynyt vaatimaan korvauksia menetetyistä yksilöistä. Jotkut väittävät, että nämä laumaeläimet ovatkin pelkkiä kumisia renkaita, joita käytetään ajoneuvoissa pyörän suojana ajotien epätasaisuuden aiheuttamien iskujen vaimentamiseen ja kitkan avulla pyörän akselin vääntömomentin välittämiseen tienpintaan.

Uskokoon ken haluaa.

Havaintojen perusteella pakenevaa vesirajaa kiinni vierivien kumipalluroiden juomapaikoiksi kelpaavat järvet, ojat ja suot. Järvet ovat juomavesistöistä suurimpia ja suosituimpia, mutta ne tuovat mukanaan myös odottamattomia vaaroja. Upottava rantahiekka koituukin monelle uteliaalle pito-ominaisuutensa menettänelle kesärenkaalle kohtaloksi. Taistelu eloonjäännistä alkaa, kun alle 2 millimetrin pintakuvioinnilla yritetään ylös syyshallaista rantatörmää. Arktinen ilmasto kangistaa notkeimmatkin rengasseokset. Räpiköinti kuivalla maalla loppuu nopeasti mikäli kumipallura ei saa rauhassa vaihdettua ylleen nastaturkkia.

.

Syyspäiväntasaus

Vaihtolämpöinen ystävänne on todennut, että syksyn viileys kohmettaa hänen kirjavat aivosolunsa ja jäntevät reitensä. Seuraa siis vallankumous, näin lokankuun kunniaksi. Pakkasherran johdolla kaupunki valmistautuu levittämään 200 päiväisen lumipeittonsa. Sääolosuhteita myötäillen sammakkoeläimen vaistot käskevät tasaamaan blogin annin kesän osalta, jatkaakseen ajankohtaimpana. Näin etelän serkkut saavat paremman kontrastin ilmastonmuutokseen.

Murmanskin kesäkuvaston julkaisematon top10:

Ruska

Karotenoidien ja ksantofyllien aiheuttaman väripommin odotettiin räjähtävän Murmanskin vuonoilla 10. syyskuuta, mutta luonto tuotti jälleen kerran pettymyksen kaupungin asukkaille. Varmana syksyn merkkinä pidettyä ruskaa ei siis näillä näkymin tänä(kään) vuonna saada tähän pohjoiseen satamakaupunkiin. Syyskuun toisella viikolla ruskan huipun sijaan osa puista esittelee edelleenkin lehtivihreäänsä, osa taas lehdettömiä oksiaan.

Miksi?

Yhdeksi syyksi on esitetty puiden eri geenikantoja: toiset reagoivat helpommin valon vähenemiseen ja ilman viilenemiseen.

Toisen mahdollisen syyn epäillään käskyä Moskovasta. Osa puista ei näin ollen uskaltaisi pudottaa lehtiään vielä, sillä kaupungin on esiinnyttävä täydessä loistossaan lokakuun puolivälissä Vladimirin saapuessa kaupunkiin. Vahvimmat lajit yrittävätkin nyt pinnistellä edustavimmillaan tässä myrskyisässä syyssäässä varmaa kuolemaa vastaan. Heikompigeenisiä, lehtensä jo luovuttaneita puita odottaa siirto Siperian taigalle, väriopintojen kertauskursseille.

Laivamuseot

Monista muista hiekkarannoista poiketen Murmanskin laivamuseiden hietikoilla ei tarvitse varoa pullon korkkeja. Toisaalta kannattaa varoa, ettei kiedo jalkojaan ankkuriketjuihin tai tepastele ruosteisiin nauloihin, dieselmoottoreihin, lyijyastioihin tai katkenneisiin asbestilevyihin. Yllätyksenä saattaa tulla myös hiekan ja öljyn muodostama rantasekoitus, joka on viskositeetiltaan melko periksiantavaa. Santa tuntuu käpälän alla kuin astuisi avoimeen öljytynnyriin.
Vedenrajassa kauempaa mukavalta näyttänyt uimaranta saattaa tuottaa pettymyksen. Veteen koskeminen tapahtuu omalla vastuulla.

Kaupungin edustaltakin löytyviä laivamuseoita pidetään yhtenä Murmanskin kierrosta harkitsevien must-see kohteista. Hylkyjä rannalla on noin parin sadan metrin varrelta. Niitä tosin kannattaa tyytyä tarkastelemaan hieman kauempaa, sillä laivoihin dumpattujen raskasmetallien PCB-pitoisuuksien vaikutukset reproduktiivisuteen eivät ole kovin hedelmällisiä.

Toinen hyvä syy olla lähestymättä hylkyjä on Doberman Pincher. Kyseisen kuvan ottamisen jälkeen Snaamakko kääntyi katsomaan, sillä rannan toisesta laidasta kuului etäistä, mutta aistit epämiellyttävällä tavalla herättävää murinaa. Samalla näkökenttään rynnisti kolme vapaana juoksevaa verikoiraa, jotka olivat saaneet vainun sammakonreidestä. Alkoi keskikokoinen, noin kymmenen sekunttia kestänyt taistelu elämästä ja kuolemasta. Siinä ajassa ehti hyvin kerätä kameran, jalustan ja repun, juosta aidan yli, tien poikki ja pakoon kukkuloille. Tällä kertaa maailman kahdeksan nopeimman koirarodun joukkoon kuuluvilla museovartioilla taisi jäädä iltapala väliin.

Tämä on Murmansk!

Hyvää iltapäivää!

Joku keksi lähettää 12 senttisen hiekalla täytetyn stressilelun maailman suurimpaan napapiin pohjoispuolella sijaitsevaan kaupunkiin, Murmanskiin. Arktiseen pääkaupunkiin meikäläiselle annettiin mukaan vain neljävuotias musta digijärkkäri ja 200 päivän viisumi.

Olen erikoistunut tarkkailemaan maata, merta ja ilmaa, ja niissä tapahtuvia ilmöitä. Pyrin tarjoamaan kuvia arkena päivittäin, mutta julkaisutahdissa saattaa ilmetä paikallisia epäsäännöllisyyksiä. Kuvien tapahtumia ehkä avataan muutamalla sanalla tai lausella. Kuvatekstit saattavat ajoittain sisältää myös faktoja, mutta jos tarkoituksenasi on haalia tietoa alueen sosio-ekonomisesta kehityksestä, suosittelen siirtymistä osoitteeseen: http://www.mbnews.ru/

Arktiset kaupunkiaiheiset photoblogit ovat aika harvassa, joten näin mahdollisuuteni tuleen. Pidän blogia itselleni, mielenterveyssyistä (joo tulkaa itse kuudeksi kuukaudeksi Murmanskiin), mutta en pistä pahakseni, jos joku muukin tätä sattuu seuraamaan.

Matkaan.